Jumalanpalveluksen kehittäjille

Mitä on jumalanpalveluselämän kehittäminen?

“Pitääkö jumalanpalvelustakin kehittää?” on moni kysynyt. Jumalanpalveluksen eli messun juuret ulottuvat suoraan Jeesukseen, opetuslasten kanssa nautittuun viimeiseen ateriaan ja opetuslasten jatkuviin kokoontumisiin sen jälkeen. Ateria oli näissä kokoontumisissa keskeistä. Näin kristityt ovat kokoontuneet katkeamattomana ketjuna kahden vuosituhannen ajan.

Kahden vuosituhannen aikana jumalanpalvelus eli messu on muuttunut. Se on elänyt erilaisten historiallisten tilanteiden mukana ja eri puolilla maailmaa jumalanpalvelus on muotoutunut erilaiseksi. Meillä täällä Suomessa näin on käynyt myös.

Jumalanpalveluksen kehittäminen tarkoittaa sitä, että joitain asioita on aina päivitettävä, kun ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu muutoksia. Kieli muuttuu ja kehittyy aivan erityisesti, samoin musiikki. Ihmisten kaipaus kokoontua yhdessä Jumalan kasvojen edessä pysyy samana. Muutosten keskellä on pidettävä huoli siitä, että yhteys alkuperäiseen säilyy.

Sämpylä, mehu ja banaani kirkon penkin selkänojalle aseteltuna

Tarina jaetuista eväistä

”Tapasin eilen muukalaisen.
Asetin syötävää ruokapöydälle, juotavaa juomapaikalle ja musiikkia paikkaan, missä voi kuunnella.
Ja Kolmiyhteisen Jumalan nimeen hän siunasi minut ja minun perheeni ja karjani.
Ja leivonen lauloi lauluaan: usein, usein, usein kulkee Kristus muukalaisen hahmossa.”

(irlantilainen siunaus)

Jaetut eväät on syntynyt unelmasta. Se on unelma kirkosta, jossa seurakuntien toiminta ja jumalanpalveluselämä ovat kehittyneet lämpimäksi, vieraanvaraiseksi, seurakuntalaisia sisään sulkevaksi ja uskoon rohkaisevaksi. Seurakuntalaiset ja työntekijät tulevat mielellään mukaan yhdessä toimittamaan messua ja iloitsemaan ja rakentumaan yhteisestä uskosta.

Jaetut eväät -verkostossa jaetaan kokemuksia seurakunta- ja jumalanpalveluselämän kehittämisestä. Haluamme rakentaa avoimen kohtaamispaikan, missä jaetaan kokemuksia, vaihdetaan mielipiteitä, tuodaan esiin syntyneitä ideoita ja rikastetaan niitä. Kutsumme kaikkia, jotka haluavat kehittää kotiseurakuntaansa ja sen jumalanpalveluselämää yhteisölliseen ja vieraanvaraiseen suuntaan – jakamaan eväitä. Verkoston tärkeä kohtaamispaikka ovat joka toinen vuosi järjestettävät jumalanpalveluspäivät.

Tavoitteena ei ole löytää yksittäistä temppua, jolla jumalanpalveluselämä uudistuisi, vaan kutsumme mukaan työhön ja vaivaan, jakamaan innostusta ja iloa aletulla tiellä. Kutsumme kiinnostuneita seurakuntia, seurakuntalaisia ja kirkon työntekijöitä mukaan Jaetut eväät -keskustelufoorumiin, missä tuodaan esille onnistuneita hankkeita ja hyviä kehitysideoita ja rakennetaan jumalanpalveluselämän teologiaa ja teoriaa.

Jaetut eväät -jumalanpalveluspäivillä rakennamme kirkkoa, jossa messu on seurakunnan elämän keskus. Messu on juhla ja levähdyspaikka, jonne Kristus kutsuu meitä. Messu rakennetaan yhdessä ja ihmiset tuovat sinne erilaiset lahjansa. Messusta Kristus lähettää meidät palvelemaan toisiamme ja maailmaa. Seurakunnan kehittäminen alkaa jumalanpalveluselämän kehittämisestä.

TOP 10 kirjaa jumalanpalveluksen kehittämisen aloittamiseen

  1. Modèus, Fredrik: Osallisuuteen kutsutut
    Fredrik Modéus toimi Lundin Helgeandin seurakunnan kirkkoherrana, kun seurakunnassa aloitettiin työskentely seurakuntalaisista koostuvien jumalanpalvelusryhmien kanssa. Kirja on perusteos kaikille, jotka haluavat työskennellä yhteisöllisen jumalanpalveluselämän kehittämiseksi. Nykyisin Modéus toimii Växjön hiippakunnan piispana. Muita Modéuksen tutustumisen arvoisia teoksia ovat mm. Mod att vara kyrka sekä Längta efter liv.

  2. Tiirola, Kari: Pyhän kosketus – elämä sallittu
    Haapajärven seurakunta on toiminut Suomessa edelläkävijänä jumalanpalvelusryhmien toiminnan kehittämisessä. Seurakuntalaisista muodostuvat ryhmät ovat toimittaneet messua joka pyhä yhdessä työntekijöiden kanssa jo kymmenen vuoden ajan. Kirkkoherra Kari Tiirolan ylempää pastoraalitutkintoa varten laatimasta raportista voit saada monia hyviä käytännön vinkkejä toiminnan aloittamiseen. Raportti löytyy Haapajärven seurakunnan sivuilta: https://www.haapajarvenseurakunta.fi/jumalanpalvelukset-ja-uskonelama 

  3. Ahtiainen, Paananen, Tiirola & Tiirola: Jyvemmälle messuun
    Kirjassa on vierekkäin miettimistä, katsomista ja tekemistä – jokaiselle jotakin. Konkreettisin vinkein halutaan palauttaa usko siihen, että messu on todella seurakuntaelämän keskus. Kirja sopii seurakunnan työntekijälle, mutta se hyvä perusopas messuun myös seurakuntalaiselle.

  4. Rimbo, Robert A: Why Worship Matters?
    Amerikan luterilaisen kirkon ELCAn New Yorkin piispan pieni peruskirja siitä, miksi jumalanpalvelus on tärkeä. ”Jumalanpalvelus on tärkeä sen vuoksi, että Jumala on tärkeä”. Kirja palauttaa ytimekkäästi seurakuntaelämän juurille.

  5. Modéus, Martin: Gudstjänstens kärnvärden – Om relationer, värden och form i gudstjänsten
    Modéuksen veljeksistä toinen toimii Linköpingin piispana. Kirja pureutuu jumalanpalveluksen perusarvoihin. Niiden tiedostaminen ja työstäminen voi auttaa ymmärtämään oman seurakunnan jumalanpalveluselämää. Millaiset arvot niitä ohjaavat nyt? Voiko perusarvoja muuttaa? Martin Modéus vieraili Oulun Jaetut eväät – päivillä 2017. Tutustumisen arvoinen on myös hänen aiempi kirjansa Mänsklig gudstjänst – Om gudstjänsten som relation och rit.

  6. Modéus, Martin: Kyrkans Förbön
    Yhteisöllisen jumalanpalveluselämän eräs kulmakivistä on se, että esirukous valmistellaan yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Modéus on valmistanut jokaista pyhäpäivää varten esirukoukseen neljä runkoa, jotka ovat hyvänä apuna silloin, kun messun esirukousta valmistellaan. Kirja noudattaa Ruotsin kirkon käsikirjaa, mutta se on hyvin sovellettavissa myös Suomeen.

  7. Huovinen, Eero: Saarna
    Saarna on esirukouksen ja ehtoollisen ohella messun peruspilareita. Miten hyvä saarna valmistellaan ja mitä saarnalta odotetaan monimuotoisessa maailmassa. Saarnan on oltava yhtä aikaa sekä inhimillinen että pyhää koskettava. Emerituspiispa Eero Huovisen kirja on saarnanvalmistajan perusteoksia.

  8. Gusmark, Björn: Vilja, våga, växa – Om församlingsutveckling som nödvändighet och möjlighet
    Koska seurakunta on elävä organismi, on sen kehittäminen on pitkä prosessi. Tässä on yksi kirjan perusajatuksista. Kirja tarjoaa malleja seurakunnan kehittämiseen, mutta osoittaa myös sellaisia yleisiä, mutta virheellisiä ajatusmalleja, jotka johtavat enemmän organisaatiosta kuin ihmisistä välittämiseen. Kirjoittaja toimii kirkkoherrana Ruotsin kirkossa.

  9. Vartiainen, Anneli: Messu, yhteisö ja muistaminen – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon messu yhteisöllisen muistamisen tilana
    Messua on pohjimmiltaan mahdotonta ymmärtää, sillä se kantaa mukanaan käytäntöjä, kuvia ja kertomuksia, jotka kantautuvat tuhansienkin vuosien takaa. Kirkon ymmärtäminen näiden muistojen kantajana, muistiyhteisönä, voi auttaa löytämään uusia keinoja tavoittaa myös nykyaikana.

  10. Gialloreti, Leonardo: Man shall not live by bread alone, but every word that comes from the mouth of God
    Jaetut eväät on pitänyt ikkunoita auki Pohjoismaiden ohella myös muuhun maailmaan. Yksi ikkuna on avoinna Sant´Egidion diakoniseen yhteisöön. Yhteisö on tunnettu erityisesti köyhien parissa tehtävästä työstä. Toiminta muistuttaa rukouksen ja jumalanpalveluksen välttämättömästä yhteydestä diakoniaan. Leonardo Gialloreti toimii neurologian professorina Tor Vergata –yliopistossa Roomassa. Hän toimii vapaaehtoistyöntekijänä Sant`Egidion yhteisössä. Alustus on pidetty Jaetut eväät –päivillä Jyväskylässä 2015. Alustus on englanninkielinen.
    Lataa alustus tästä.

    10+ Kirkkokahvit kirkossa
    Jos haluat aloittaa oman seurakuntasi messun kehittäminen yhteisölliseksi hyvin konkreettisesta asiasta, järjestä joka sunnuntai pystykahvit kirkkosalissa messun jälkeen.

Keskustelua jumalanpalveluselämän kehittämisestä

Tämän sivun kommenteissa voit keskustella ja kysellä jumalanpalveluselämän kehittämisestä. Sivua moderoidaan ja epäasialliset kommentit tullaan poistamaan. Vain suomenkieliset kommentit hyväksytään / only comments in Finnish will be published to avoid spamming.

7 kommenttia artikkeliin ”Jumalanpalveluksen kehittäjille”

  1. Tavallinen pappi, kanttori ja suntio. Mitä me voisimme tehdä (ilman suurta avustajalaumaa siis) yksittäisen jumalanpalveluksen eteen? Kuinka osaisimme, haluaisimme ja pystyisimme hyödyntämään omia, käytössä olevia eväitämme? Miten muuttaa välinpitämättömyys edes jonkinlaiseksi innostukseksi?

    Vastaa
    • Kiitos, Olli, erittäin hyvästä kysymyksestä. Ehkä on hyvä aloittaa siitä, että valitaan yksi asia, jota lähdetään kehittämään. Mikä se teillä olisi? Mitä voisitte kehittää yhdessä? Mihin suuntaan haluaisitte kehittää? Monin paikoin on saatu hyviä kokemuksia siitä, että on otettu seurakuntalaisia mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan messua. Hyvät kokemukset ovat näkyneet innostuksena niin työntekijöissä kuin seurakuntalaisissakin. Säännöllisyys, ja aluksi kutsuminen, saattavat olla hyvä alku. Samalla kannattaa pitää seuraava askel jo näköpiirissä. Minkä muutoksen tai uuden asian otamme käyttöön puolen vuoden päästä? Entä seuraavan puolen vuoden päästä? Kirkkovuodessa on monia paikkoja, joihin sopii uuden tavan aloittaminen: esim. adventti, uusi vuosi, paastonajan alku, pääsiäisaika, helluntai, kolminaisuudenpäivä.

      Joissain seurakunnissa on saatu innostavia ja pysyviä muutoksia tekemällä kerralla isompi remontti, esim. käynnistämällä messuryhmät joka sunnuntai. On monia tapoja ja kannattaa miettiä, mikä olisi teille se sopivin.

      Vastaa
      • Kauniita sanoja ja ehdotuksia / vinkkejä, jotka olen ah niin monta kertaa kuullut ennenkin mutta… Minun kokemukseni vaan on, että edes tuo ei toimi. Suuri ongelma on siinä, että sitkeys ja pitkäjänteisyys puuttuu, joskus ihan totaalisesti. Joku pitää meteliä joskus, sitten nyökytellään, sitten kauhealla tohinalla tehdään ja sitten nopeasti palataan vanhaan (käyttäytymis)muottiin. Tai jos jotain sovitaankin, niin eipä aikaakaan, kun todetaan, että en mä oikeastaan haluakaan tehdä niin kuin sovittiin, koska mä en nyt vaan halua nähdä vaivaa jonkun uuden asian opetteluun tai muistamiseen. Eli sitä aitoa tahtotilaa ei sitten ollutkaan. Eli kyse on jostain paljon syvemmästä, kuten kyvyttömyydestä pitkäjänteiseen suunnitelmalliseen työskentelyyn yhdistettynä välinpitämättömyyteen omassa työasenteessa.

        Vastaa
        • Koska olet jo kokeillut monenlaista ja saanut hyviä neuvoja, uskallan ehdottaa uudenlaista näkökulmaa. Entä jos ongelma onkin siinä, että huomionne on messussa seurakuntayhteisön sijaan? Oppimme mukaanhan kirkko on pyhien YHTEISÖ, jossa evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan. Eli messu nousee yhteisöstä, on yhteisön elämää – parhaimmillaan sen keskipiste ja voimanlähde.

          Tästä näkökulmasta messun kehittäminen vain viranhaltijoiden kesken ei ole vain turhauttavaa (minkä olet viestisi perusteella kokenut) vaan suorastaan vastoin seurakunnan olemusta ja ideaa. Kun huomio siirretään yhteisöön, alkaa messukin elää. Miten sitten saada seurakuntalaiset mukaan ja miten raivata sille tilaa? Hyviä esimerkkejä löytyy pienistäkin seurakunnista, ja me Hengen uudistus kirkossamme -liikkeessä tarjoamme tähän sekä seurakunnille räätälöityä koulutusta että pitkäjänteisiä tiimivalmennuksia. Mielelläni keskustelen lisää!

          Vastaa
  2. Ajattelen, että jumalanpalvelus eräänlainen teatterinäytös. Lavasteet ovat erilaisia, riippuen kirkon arkkitehtuurista. Mutta miten saada “näyttelijät” toimimaan luontevasti toimimaan tilassa, ymmärtämään miten tässä tilassa kannattaisi toimia ja ottamaan yleisö huomioon. Esiintymiskoulutukselle ja itsereflektoinnille olisi huutava tarve. Mutta kun ei. “Mä teen näin ja miltä se näyttää sekä tuntuu kuulijalle, se ei mua kiinnosta. Saatika että mä tietoisesti muuttaisin jotakin”.

    Vastaa
  3. Ei kai jumalanpalvelus ole näytelmä, se on mielestäni seurakunnan yhteinen juhla. Se toteutetaan sydämellä ja yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Pienet mokat tekevät siitä lämpimämmän ja luontevamman. Meillä jumalanpalvelusvastuuryhmät tekevät jumalanpalveluksen yhdessä työntekijöiden kanssa ja se mielestäni osallistaa myös seurakuntalaisia paremmin yhteiseen juhlaan.
    “seurakunnan vapaaehtoistoimija”

    Vastaa
  4. Kyllä se on niin, että ev.lut. kirkko tarvitsee paluuta perussanomaan, evankeliuimiin. Siihen paras apu on rukoilla uutta luovaa Pyhää Henkeä. Vain sen kautta myös jlp-elämä uudistuu, ei ihmisten konsteilla. Joku viisas on sanonut, että kun srk:sta puuttuu Pyhän Hengen ohjaus, alkavat kaikenlaiset ihmislähtöiset konstit ja yritykset. Kun Jumalan Henki saa uudistaa papit ja vastuunkantajat, myös tavisseurakuntalainen tulee ravituksi ja kokee olevansa kotona omassa srk:ssaan.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Olli Salomäenpää Peruuta vastaus